perjantai 25. syyskuuta 2015

Rannalla

 
Viime viikolla pojilla ja oikeastaan mullakin alkoi uusi vaihe elämässä.
Mun pikkuinen aloitti koulutaipaleensa ja isompikin meni uuteen kouluun. Tulen kertomaan lisää tästä koulunvaihdoksen syystäkin piakkoin, mutta palataan vielä hetkeksi kesään, joka täälä kyllä säiden puolesta jatkuu edelleen...on KUUMA ja huomennakin sovittiin että mennään rannalle Benjaminin koulun jälkeen :)
Meidän kesään on kuulunut paljon rannalla löhöilyä. Koskaan aikaisemmin en ole nauttinyt näin paljon rannalla oleskelusta kuin tänäkesänä. En siksi ettenkö tykkäisi, vaan koska nyt olen ollut vapaa menemään ja tulemaan omien ja lapsien halujen mukaan. Kaiken pahan keskellä on siis ihaniakin juttuja.

 
Benjamin ehti hetken ruskettua Italian rannoilla ennen kuin suuntasi Suomeen.
Thomasilla oli pariin otteeseen kavereita kotikulmilta, mutta rannalla kyllä tutustui helposti muihinkin lapsiin, joten ei niitä kavereita tarvinnut kotoa asti aina tuoda, onneksi.
Useimmilla maksullisilla rannoilla on myös leikkipaikka.

Välillä aallot olivat se paras ystävä. Mitä isommat sen kivemmat.

Välillä rannalla löhöiltiin ihan auringonlaskuun saakka <3

Eväiden kanssa ollaan aivan ykkösiä. Jäiden sekaan hedelmät ja juomiset edellisenä päivänä pakastimeen niin ovat sitten koko rantapäivän viileinä.



Hassuttelua


Yhdellä rannalla kajakinkäyttö oli ilmaista, joten lapsetkin saivat kokeilla.


Oliko outoa katsella rantakuvia tähän aikaan vuodesta? Toivottavasti ei, sillä näitä tulee vielä lisää...
 
Ihanaa viikonloppua kaikille

Love,


 
 

perjantai 4. syyskuuta 2015

Vietri sul Mare

Ihana suomimamma kesäasustelee Costiera Amalfitanan Vietri sul maressa ja kävin häntä pariin otteeseen moikkaamassa. Käytiin Erchien rannalla...
...ja Marina di Vietrin rannassa. Costiera Amalfitana on tosi kaunista ja romanttista aluetta, mutta rantapaikkana en siitä pahemmin tykkää. On niin ahdasta, että ahdistaa. Suosin hieman isompia rantoja, mutta ymmärrän kyllä turistin näkökulman ja paikan kauneuden. Onhan nuo rannatkin omanlaisiaan, kun monille rannoille pääsee ainoastaan veneteitse.

Vaikka Benjamin leikkii vielä suomikavereiden kanssa Suomessa niin Benjaminin kaverit tulevat hyvin juttuun myös Thomasin kanssa. Victor opetti rannalla uuden leikin Thomasille.
 
Tällä Suomi-Italo perheellä on aivan ihana terassi. Sieltä näkyy koko Vietri parhaalta näköalapaikalta
 
Mentiin viettämään iltaa Vietrin piazzalle. Olen käynyt monesti Vietrissä, mutta en koskaan keskustassa. Vietri sul Mare on tunnettu keramiikastaan ja seinät olivatkin täynnä erilaisia maalauksia. Ihana tunnelmallinen pien kylä.
Vietrissä on tunnettu keramiikkatehdaskin, mutta oli jo niin pimeää, etten kännykällä saanut kunnon kuvaa.
Rannan jälkeen me meikittömät suomimammat.
Piazzalla soi livemusiikki. Ria sanoi, että kesällä piazzalla on jokapäivä jotain ohjelmaa. Välillä piazzalla olijat villiintyvät niin, että koko piazza tanssii...osa jopa pöydillä. Italialaisissa ihailtavaa onkin heidän tapa heittäytyä.

Piazzalla syötiin pizzaa ja simpukoita. Hyvä paikka, koska sillävälin kun me aikuiset jatkoimme syömistä niin pojat jo leikkivät silmiemme edessä piazzalla.
 
Täälä kesä vielä jatkuu. Päivät ovat kuumia ja me täälä nautitaan lämmöstä nyt ihan viimeiseen asti, kunnes koulu taas alkaa.
 
Buon fine settimana a  tutti!