keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Äiti ja isi Italiassa ☺

Heissan kaikki ihanaiset. Nyt tuleekin ihana postaus. Tämänvuoden toistaiseksi kohokohta on ehdottomasti ollut se, kun mun vanhemmat tulivat kylään, jeeeeeeeeeeee  ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
 
Eivät he ehtineet montaa päivää täälä olla, mutta ne olivat mulle tärkeistäkin tärkeimmät tuki ja turva ja tottakai ihanaa kaivattua vaihtelua myös pojille ☺
No mitäs täälä voi keskellä talvea tehdä. Hauska juttu oli, että päivää ennen kuin vanhempani tulivat olivat ilmat tällaiset, heh. LUNTA! 
 
 
 
 
Käytiin hieman tuolla korkeammalla vuorilla, jotta saimme leikkiä lumella. Olivat kyllä niin innoissaan jo tuostakin vähästä, kun eivät olleet hetkeen lunta nähneetkään. Illalla pyry yltyi ja jopa meidän pihaan satoi lunta pari senttiä. Liikenne oli sekaisin ;)
Aika erikoista että mun blogissa on näin talvisia kuvia, hih! Mutta joo, seuraavana päivänä tulivat mun vanhemmat ja toivat auringon mukanaan. Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ilotulitteilla ja shamppanjalla alkoi meidän ilta, unohtamatta tietenkään matkalaukullista tuliaisia ja muuta kivaa!

Seuraava päivä alkoi monen tunnin lounaalla. Pieni kävelylenkki sitä ennen oli paikallaan, koska sen jälkeen ei kyllä jaksanut muuta kuin löhöillä.
 
 
 
Salernossa käytiin puistossa jalkapalloilemassa

 
Pelottavan hauskaa oli keinua lujaa. Benjamin suojelee velikultaansa
 

Pelin jälkeen välipalatkin maistuivat.
 
Ja lisäenergiaa saatuaan mun pikkuiset muuttuivatkin apinoiksi, eh.
Ihan yhtä putkeen ei mennyt sitten salernon artistivalojen katseleminen, mutta aina ei voi voittaa. Niistä mulla ei olekaan nyt kuvia, kun sinne asti en minä päässyt, mutta onneksi äiti ja iskä silti edes :)

Ihanat muutamat päivät saatiin viettää ja nyt ovat olleet jo tovin takaisin Suomessa. Tullessa tarkkailtiin muuten poikien kanssa lentoa flightradarin kautta. Aika kiva appi.
Ikävä jo nyt

Love,
 

maanantai 9. helmikuuta 2015

Tästä se lähtee...

Heissan kaikille.
Tässä se nyt on, mun uus baby
Vähän varovaisesti ja varmuuden vuoksi aloitan uuden blogin ja samalla tämä on tavallaan kai sitä puhdistautumista myös vanhasta. Uusi alku mulle ja myös blogilleni. Avaudun näistä jossakin vaiheessa enemmän. Tilanteestani voisi tehdä aikamoisen kirjan ja voisi tulla vaikka best selleri. Fiktioksi sitä luultaisiin, vaikka totista totta onkin.
 
Eli mun elämässä tapahtuu aikalailla kaikennäköistä juuri tällä hetkellä, mutta ilman päätä ja häntää eli tulevaisuus on aika auki ja epävarmakin, joten mielestäni Che sarà sopii blogini nimeksi täydellisesti.
 
Che sarà tuli lähes välittömästi mieleeni eräästä kappaleesta. Kertosäe kertookin aikalailla oman tilanteeni. Näillä mennään ja toivottavasti tulevaisuus on valoisa.
 
Laitan tähän alle vielä tuon Che sarà kappaleen. Tästähän on tehty myös Suomalainen versio, mutta sanoma Suomalaisessa kappaleessa hieman muuttuu, joten laitan tähän vain italialaisen version.
 

 
"Che sarà, che sarà, che sarà,
Che sarà della mia vita chi lo sa?
So far tutto o forse niente,
Da domani si vedrà

Che sarà? Sarà quel che sarà!"

"Whatever will be, will be, will be
who knows what my life will be?
I know how to do everything, or maybe not, we'll see
And whatever will be, will be what it will be"

Tiedän, että on hieman ärsyttävää alkaa taas uudelleen lisäilemään lukijalistoihin ja muuta, mutta toivon ettette jätä lukemista vaan liitytte reippaasti mukaan. Tervetuloa siis ja  kipin kapin lisäämään itsenne lukijoiksi.
 
Love,
 
 
Ps. En kirjoita enää Ciacyna vaan Sari on oikea nimeni. Sari on kuitenkin niin käytetty nimi ettei se erotu joukosta, joten -ita pääte Italiaa kuvaamaan ja nickini on syntynyt ;)