Siinä syy, miksi olen elänyt aika hiljaista eloa täälä blogistaniassa. A-V-I-O-E-R-O! Se on syy myös tälle uuden blogin avaamiselle.
Olen pohtinut jo kuukausia miten kertoisin tästä täälä blogin puolella, mutta kun alan kirjoittamaan niin ei oikein irtoa mitään. En yksinkertaisesti tiedä mistä aloittaa.
Erot täälä Italiassa ei ole ihan niin yksinkertaisia kuin Suomessa ja olen takunnut eron kanssa nyt jo lokakuusta lähtien. Meidän ero ei ole myöskään enää helpoimmasta päästä vaan mukana on rikoslakia ja paljon muutakin ikävää mutkittamassa asioita, joten ei auta kuin olla kärsivällinen ja toivoa, että jonkinlainen sopu syntyisi mahdollisimman pian. Italian byrokratiakin on niin pirhanan hidasta, että turhautumista tapahtuu väistämättä. Pazienza!
Olen aina kuvitellut, että eronhetkellä sydän menee palasiksi ja siitä tulisi se oma paha olo. Mun tapauksessa tilanne on aivan päinvastainen. Toivoisin saavani olevani rauhassa mieheltäni ja toivon että voisin jatkaa omaa rauhallista elämää lasteni kanssa. Sydän oli hieman sekaisin ehkä kuukauden päivät, mutta hyvin äkkiä tajusin että katse on oltava eteenpäin ja näin on todellakin minun tapauksessani parempi.
Haluaisin kertoa täälä jo vaikka mitä muutakin, mutta koska mukana on rikoslakia, täytyy katsoa miten asiat tästä sumpliintuu. Materiaalia olisi vaikka kirjaksi. Itseasiassa aion varmasti tehdä blogiin osion (jos en jopa ihan omaa blogiakin),jossa tulen erontaipaleesta kertomaan heti kun aika on sille otollinen. Siitä tulee varmasti järkyttävän mielenkiintoista meille kaikille.
Tiedättekö sen tunteen, kun elämä on tylsää ja leffoja katsellessa tulee ajatelleksi, että haluaisi elämän olevan kuin elokuvaa. Noh, tällä hetkellä voin sanoa että omani on kuin elokuvaa, mutta en todellakaan haluaisi elää siinä. Kategoriani kun on ehkä trilleriä...jopa kauhua....ainakin jännitystä. Kamalia asioita on sattunut jatkuvasti ja aina kun mietin että ei pahemmin voisi olla niin pahemmaksi vain menee. Jos en itse eläisi tätä elämää niin en uskoisi sitä todeksi. Niin absurdeja nämä mun arjen ongelmat ovat. Tällä hetkellä voin kai avata sen verran, että meidän ero ei ole sopuero, joten lakimiehiä ja tuomareita tarvitaan hieman enemmän. Minäkin olen saanut syytteitä asioista joita en ole edes tehnyt ja niitä pitää tässä selvitellä. Joo ja nyt tuo kuulosti siltä, että kyse olisi jostain rahajutuista ja bisneksistä -olisikin niin.!
Kaikesta huolimatta voin tällä hetkellä sanoa, että voin henkisesti hyvin...kai. En ole saanut verenpainetautia ja stressinsietokykyni on varmasti kehittynyt huimasti näiden kuukausien ansioista. Paha olo on lähinnä läheisiäni ajatellessa. Lapseni jotka kärsivät syyttä ja vanhempani jotka stressaavat minun(kin) asioistani. Ne asiat kun olisin voinut välttää niin olisin tyytyväinen.
Lyhyesti virsi kaunis: I married a monster!
Love,
