keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Halloween

Halloween oli odotettua ihanampi. Päätin pikaisesti laittaa uudessa kodissani halloween pirskeet pystyyn.
Tämä booli oli lapsille tosi kiva. Parempi vaihtoehto oli sprite fantan sijaan. Sitä meillä aluksi olikin, mutta pääsi loppumaan.
Kutsuin juhliin pari perhettä vanhasta kyläpahasesta ja uudesta kaupungista sitten muutaman uuden tuttavuuden.
Vaahtokarkkeihin on elintarvikevärillä piirretty naamat.
Yksi mamma on tosi ihana ja tiesin hänen tulevan kolmen poikansa kanssa. Ollaan käyty kahvittelemassa muutamana aamuna ja olen käynyt jopa hänen vanhempiensa luona teellä...hihih, tuo kuulosti nyt ihan sille, kun oltas menty askel edemmäs ja käyty siis jo vanhempia tapaamassa, hehehe. Hänen äitinsä nyt kuitenkin halusi vain tutustua muhun. Hän on englantilainen ja olikin tosi kiva kun sai pitkästä aikaa puhua englantia. Tiesin siis, että tämä mamma (ja hänen english mom) tulee lapsineen ja koska heillä on kolme poikaa niin bileethän olisi ollut pystyssä jo tuolla poppoolla.

Muut kolme mammaa jotka kutsuin ilmoittivat yhtenään, että heidän lapsensa on pahassa yskässä. Yksi ilmoitti, että oli kuumeessa ja se olikin totta, mutta tuo yskä vähän ihmetytti ja mietinkin että eivät sitten vain halua tulla. Kriteeri keitä kutsuin juhliin oli selvä: mammat joiden kanssa olen jutellut.
Oudosti se yskä kuitenkin katosi tai mitä lie, koska se mulle selkeä "ei kiitos, pitäkää te silti hauskaa" muuttuikin sitten siihen, että tulivat paikalle, yksi jopa puoli tuntia etuajassa!
Benjamin oli kutsunut pari kaveria tästä meidän korttelista ja he molemmat tulivat paikalle pukeutuneina :) Vanhasta kyläpahasesta tuli yksi perhe eli kaikenkaikkiaan oli suuremmat juhlat kun mitä oletin ja oli kyllä tosi ihana huomata, että tulivat nämä uuden kaupungin mammatkin, vaikkei mua vielä niin tunnekaan.
Onnistuneet bileet siis. Kuten kuvista näkyy niin pientä halloween rekvisiittaa oli, mutta enemmänkin olisi voinut olla.
Noh, ensi vuonna sitten. Tästähän vois tulla vaikka tapa. Niin olivat mammat ja lapset innoissaan ja kreatiivisuudesta ihastuneita, että en ollenkaan laittaisi pahaksi jos tästä tulisi tällainen kiva perinne..ja luulen että mammat lapsineen tulisivat myös mielellään :)
 
Toivottavasti teilläkin oli ihanan pelottava halloween :)
 
 
Love,
 

16 kommenttia:

  1. Hienot juhlat! Kiva, että uuden kotipaikankin äitejä tuli paikalle.

    Toivottavasti jossain vaiheessa kerrot lisää uudesta kodistasi ja kotipaikastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehdottomasti tulen kertomaan..tuntuu vaan ettà on nyt niin paljon muuta kiirusta ja illalla kun olis mahis kirjottaa blogia niin olenkin niin vàsynyt ettà en sitten kirjoitakaan mitààn..mutta tarkoitus olis kyllà tulla hieman aktiivisemmaksi blogistanian maailmassakin :)

      Poista
  2. Hyvä että olette asettuneet uusiin ympyröihin. Mielenkiinnolla minäkin odotan missä ja millaisessa?

    VastaaPoista
  3. Hauskat bileet teillä on ollut, ja ihanaa että uusia ystäviä löytynyt pojille ja erityisesti sulle <3
    Mäkin jään mielenkiinnolla odottamaan 'lisätietoja' uudesta kodista; ONNEA UUTEEN KOTIIN jokatapauksessa nyt sitten xx

    mukavaa joulun odotusta myös <3

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Makin bongasin sut varmaan samaisesta ryhmasta ja mietin, et olispa kiva lukea sun kuulumisia :)

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Mitä teille kuuluu? Toivottavasti kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
  8. Heissan kaikille. Ihan hyvää tänne kuuluu, voisi toki olla paremminkin, mutta viimevuoteen verrattuna kuuluu hyvää. Kiitos kaikille kyselijöille. Ihana huomata, että olen mielessänne, vaikka en ole kirjoittautkaan tai ollut muutenkaan aktiivinen blogistaniassa. Mielessäni on käynyt useinkin, että haluaisin vähän blogia päivittää, mutta on jotenkin niin vaikea aloittaa. Kyllä mä vielä takaisin tulen, kuhan nyt vähän keräilen vielä voimia ja ajatuksia kasaan. Iso hali kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että asiat ovat hieman paremmin. Monesti olen käynyt kurkkimassa uusia päivityksiä. Mutta pääasia että olet ok.

      Poista
    2. Voi miten mukava kuulla, että ehkä kirjoittelet pian lisää. Siitä se sitten taas alkaa, kunhan vaan alat kirjoittamaan. Oikein hyvää kesää!

      Poista
    3. Ihana kuulla sinusta! Hienoa, jos asiat edes hieman parempi nyt <3

      Poista
    4. Paljon tsemppiä! Olisi tosi kiva jos jatkaisi blogia, vaikka vain silloin tällöin. <3

      Poista
  9. Päivitä ihmeessä! 5 vuotta sitten luin blogiasi, kun olin 16v. Sitten tapahtui jotain ja unohdin. Eilen mulle tuli yhtäkkiä sinä mieleen ja googlailin ja päädyin tänne. Näköjään on siellä paljon tapahtunut ja niin se elämä heittää. Itsekin lapsen saaneena ja väkivaltaisesta poikaystävästä eronneena :(

    VastaaPoista
  10. Hyvää joulua sinulle sinne! Voi kun olisi mukava kuulla mitä sinulle nyt kuuluu.

    VastaaPoista