keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Äiti ja isi Italiassa ☺

Heissan kaikki ihanaiset. Nyt tuleekin ihana postaus. Tämänvuoden toistaiseksi kohokohta on ehdottomasti ollut se, kun mun vanhemmat tulivat kylään, jeeeeeeeeeeee  ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
 
Eivät he ehtineet montaa päivää täälä olla, mutta ne olivat mulle tärkeistäkin tärkeimmät tuki ja turva ja tottakai ihanaa kaivattua vaihtelua myös pojille ☺
No mitäs täälä voi keskellä talvea tehdä. Hauska juttu oli, että päivää ennen kuin vanhempani tulivat olivat ilmat tällaiset, heh. LUNTA! 
 
 
 
 
Käytiin hieman tuolla korkeammalla vuorilla, jotta saimme leikkiä lumella. Olivat kyllä niin innoissaan jo tuostakin vähästä, kun eivät olleet hetkeen lunta nähneetkään. Illalla pyry yltyi ja jopa meidän pihaan satoi lunta pari senttiä. Liikenne oli sekaisin ;)
Aika erikoista että mun blogissa on näin talvisia kuvia, hih! Mutta joo, seuraavana päivänä tulivat mun vanhemmat ja toivat auringon mukanaan. Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ilotulitteilla ja shamppanjalla alkoi meidän ilta, unohtamatta tietenkään matkalaukullista tuliaisia ja muuta kivaa!

Seuraava päivä alkoi monen tunnin lounaalla. Pieni kävelylenkki sitä ennen oli paikallaan, koska sen jälkeen ei kyllä jaksanut muuta kuin löhöillä.
 
 
 
Salernossa käytiin puistossa jalkapalloilemassa

 
Pelottavan hauskaa oli keinua lujaa. Benjamin suojelee velikultaansa
 

Pelin jälkeen välipalatkin maistuivat.
 
Ja lisäenergiaa saatuaan mun pikkuiset muuttuivatkin apinoiksi, eh.
Ihan yhtä putkeen ei mennyt sitten salernon artistivalojen katseleminen, mutta aina ei voi voittaa. Niistä mulla ei olekaan nyt kuvia, kun sinne asti en minä päässyt, mutta onneksi äiti ja iskä silti edes :)

Ihanat muutamat päivät saatiin viettää ja nyt ovat olleet jo tovin takaisin Suomessa. Tullessa tarkkailtiin muuten poikien kanssa lentoa flightradarin kautta. Aika kiva appi.
Ikävä jo nyt

Love,
 

5 kommenttia:

  1. Joskus lyhyet lomat onkin niitä parhaita! Ja niistä usein jää niin mukavia muistoja että jälkeen päin ne tuntuvat paljon pidemmiltä! :-)
    Aurinkoisia kevätpäiviä teille sinne, sanan kaikissa merkityksissä!
    - Tyyne

    VastaaPoista
  2. Taisivat pojat pitää isovanhemmat liikkeessä kun näyttää että väsyivät :)

    VastaaPoista
  3. No onpas teillä ollut tosiaan talvista! Hyvä, että vanhempasi toivat Suomesta auringon :D
    Ihanaa, että he pääsivät käymään ja saitte viettää laatuaikaa yhdessä <3

    VastaaPoista
  4. Tuo on niin hyvä, tuo päiväunikuva :D Kiva, kun sielläkin löytyy jostakin lunta, ainakin kerran talvessa. Varmasti läheisten vierailut tekee hyvää niin teille kuin läheisillekin nähdä teitä :)

    VastaaPoista
  5. Tyyne, lyhyet lomat kyllä usein tuntuvat pidemmiltä ja raskaimmaltakin, kun on jokapäivä täytetty ohjelmalla.

    Tarja, hihi....joo aina välillä piti hieman huilia

    Maamaa, oli kyllä heidän tulo paikallaan

    Olivia, joo oli kyllä pakko päästä lumeen leikkimään, kun siihen kerran tuli mahdollisuus :)

    VastaaPoista