lauantai 9. toukokuuta 2015

Rannalla



 
On taas vierähtänyt yli kuukausi sitten edellisen postauksen. Ei toki siksi ettenkö tykkäisi kirjoitella vaan yksinkertaisesti olen aika loppu ja kun vähän aikaa löytyy niin mimmut menee kiinni. Nyt kuitenkin tsemppaan, sillä nyt tuntuu, että voimia on tullut hieman takaisin. Olisikohan aurinkokin osasyyllinen.

 



Ensimmäinen rantaviikonloppu on nyt koettu. Vesi oli toooosi kylmää, mutta minä ja Thomas pulahdettiin silti uimaan. Benjamin keskittyi lähinnä jalkapallon peluun. Mulla ei ollut edes bikineitä, vaan olin alusvaatteissa (älkää kysykö miksi), mikä on mun mielestä ihan kamalan näköistä. Kuvittelin peittyväni turistina joukkoon ja laitoin Thomasillekin suomipaidan päälle, mutta niinhän siinä sitten kävi, että vain muutaman minuutin rannallaolon jälkeen eräs vanhempi herra tuli tervehtimään minua. "Hei, mä tunsin sut jo kaukaa...". Ei siinä sitten pahemmin muuta miettinyt, kun sitä alastonta oloa, kun päällä ei ollut edes bikineitä vaan alusvaatteet ja tämä herra oli ihan pitkiin vaatteisiin pukeutuneena, uffaaaa!
Ruoka oli valmistettu jo etykäteen ja se maistuikin rannalla ulkoilmassa poikkeuksellisen hyvin.


Mulla on kauan ollut tuollainen lasten mansikkaskumppapullo, eli joku mansikkalimu jonka olin päättänyt korkata ensimmäisellä rantakäynnillä. Niin me sitten tehtiinkin ja pojat aivan innoissaan, mutta sitten kun saivat limut mukeihin niin pettymys näkyi. Ei ollut hyvää. Ens vuonna tyydytään sitten pelkkään kokikseen.


 
Ihanan rentouttavaa oli olla rannalla kaiken tämän keskellä. Aurinko tekee kyllä niin hyvää!

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille ja etenkin mun omalle äitirakkaalle

 

Love, 
 

2 kommenttia:

  1. Kiva nähdä täällä taas postaus:) Ja mukavaa näkyy teillä olleen rannalla,vaikka tulikin se vanha herra vastaan kun olit alusvaatteilla;D
    Hyvää äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sua olenkin jo kaipaillut. Ai, teillä jo rannalla...meillä pistettiin takkaan tuli, kun oli niin kylmä.

    VastaaPoista